meh

Niin hyvää elämää. Tunti sitten kotiin ilmestyminen Mellikasta. Viikko eristyksissä sai minut tuntemaan olevani kaukana maailmasta. Niin ihanan kaukana. Niin ihanan turvassa.

Viikko oli onnea, ja itkua, ja haleja. Viikko oli uusia ystäviä, vanhoihin paremmin tutustumista sekä elossa olemisen tunnetta. 

Oli hetkiä, joihin haluan vajota uudelleen, oli hetkiä joina olin kaikista ja kaikesta vapaa. 

Oli öitä jolloin nukuin, oli öitä jolloin valvoin, oli öitä jolloin päätimme toverin kanssa jakaa sängyn. Koko yö seinän vieressä kyhjötystä ei tee hyvään jumeille, mutta ystävä vieressä tuhisemassa tekee hyvää mielelle.

Niin hyvää elämää.

Niin hyviä ihmisiä.

Niin paljon taivasta peittymässä harmaaseen, aamukaakaota, niin paljon onnea. Makkaran käristystä ehkä vuosi ja loppujen lopuksi ne oli kylmiä. Kortisoonia, valkaisuainetta, lettejä, takkuja ja hymyä.

Olen kiitollinen. Olen onnelinen. Olen siunattu. 

kiitti te.

kieriäkeriärullatavältellä

Kirja aiheesta matikka, sitä en olisi halunnut edes avata. Tuossa se polvella kummittelee, tuijottaen vihaisesti ja vaativasti. Enää huominen, ja torstai ja koerumba on hetkeksi ohi. 

-

Hiihtoloma viipottaa luokseni kuin vasta kävelemään oppinut taapero. Varmana taidoistaan meinaa kaatua joka kolmannella askeleella. Kyllä se kohta on täällä.

-

Olen katsonut sielunsiskojen takkujen kadotusoperaatiota. Kaikilla on niin kauniita lyhyitä tukkasia, minäkin haluan. Haluan harjata tukkaa, ja näprätä, ja rakastaa, ja ruokkia hoitoaineella, ja tuoksutella hyvillä shampoilla. 29.3 meillä on vuosipäivä, siihen saakka aijon selvitä, sen jälkeen olen valmis tarttumaan saksiin ja värjäämään. 

Tuleekohan se olemaan suurin virheeni? Rakastan kapinallisia lapsosiani, mutta aika asiaansa kutakin, eikös?

-

Minulla on kadotus ja lipumus olo. Kesäisin on välillä niitä aikoja kun ei voi käyttää vaatteita kun hiostaa ja ahdistaa ja itkettää. Niinä aikoina voi vain lillua järvessä silmät kiinni kumiveneessä. Otsaan sattuu kun aurinko on niin kirkas ja pitää siristää ja rutistaa naamaa kun häikäsee.

Venelilet vaan ja vaikket edes liiku, huomaat pian ajelehtineesi toiselle puolelle järveä. Lähtöpisteesi on tavoittelemattomissa.

Pelkään -turhaan, mutta pelkään silti-, että minulle ja ystäville ja maailmalle käy niin. Minä laineilen kauvas teistä kaikista. En edes huomaa, ja en tee sitä tahoin teoin. Asia vain tapahtuu.

-

Mieleni tekisi olla luovuuden tuskissani suurissa, suorastaan kieriä itseilmaisun kivuissa. Juoda teetä, kuunnella musiikkia ja polttaa kauniita kynttilöitä välittämättä siitä, että helmikuu-ihmisenä kevät on minulle tässä ja nyt ja että keväisin on valoistaa ja tarpeetonta kynttilöiden suhteen.

Hallitsemattomuutta.

Mulla oli sellainen olo, että tämä olisi oikein. Oli pelottavaa mennä sivuille josta hallinnoin tätä ajatusten vuodattamisen ja muistelemisen tilkkutäkkiä, kirjoittaa uudestaan ne kirjaimet. Elämä on hallitsemattomuutta, ainakin eläessään samoissa kengissä kuin minä.

Nyt minut löytää ehkä ainakin hetken vain te, jotka olette päättäneet nimenne kanssa katsoa minua lähes silmästä silmään. Kasvottomat katsojat eivät enää ympäröi minua reunoilla pitäen valkoista taustamelua. Tuntui, että aukiolleni oli tulleet aidat, en tiennyt kuka saattoi lukea. Olin hieman varuillani vaikkei olisi ehkä edes tarvinnut. Nyt se kaikki on kadonnut.

 En suinkaan tuomitse heitä, minä olen itse antanut avaimen tänne. Nyt vain vaihdoin lukot, katson hieman tarkemmin kenelle avaan oven. Ei enää miljoona vuotta vanhoja luokkalaisia, sekä serkun kaimoja. Ei enää.

Nyt voin kertoa tietyille. Te saatte toki olla täällä, kivaa kun olette. Pidetään se vain meillä jooko?

Vanhoja viestejä en viitsinyt poistaa, niissä on niin paljon mitä haluan muistella. En niitä luonnoksina kuitenkaan selaisi. Älkää tuomitko minua kuitenkaan vanhojen kirjoitusteni tähden, tuomitkaa ennemmin itseni tähden.

Elämästäni nyt. Ulkona paistaa aurinko, ja elämässäni on ihania asioita. Helmikuinen tähtitaivas, sekä sitä seuraava aamun kauneus ovat ihmeellisiä, ja lintujen laulu on kuin vain yöksi katkeava sävellysten sekamelska. Kevät on pian täällä. En tiennyt ennen, mutta nyt olen sisäistänyt; taidan olla helmikuu-ihmisiä.

sanat on vaan dsfcta

Tilasin kirjoja. Kaksi kappaletta. Ne saapuivat maanantaina, kolmantena sairaspäivänä. Olisin pitänyt siitä, jos olisin voinut kävellä ihanaan kirjakauppaan ja fiilistellä rauhassa valiten ne oikeat kirjat. Ongelmat ilmeneekin siinä, että Saarijärven kovin kattavaan yritysvalikoimaan ei kuulu sellaiset kirjakaupat, ja sellaiset kirjakaupat joita fiilistelisin mieluiten eivät sisällä uutukaisia John Greenin kirjoja.

Joten tilasin netistä.

 Kaikki viimeiset sanat oli oikein tosi hyvä, tykkään tarinasta ja tavasta kirjoittaa, suorastaan kadehdittava teos.

Toinen kirja on Will Grayson, Will Grayson. Tilasin sen, vaikka se on englanniksi.

Luulin, että ehkä rämpisin sen läpi.

Väärävääräväärä luulo. Greenin jo muutenkin vaikeita sanoja täynnä oleva teksti on alkuperäisellä kielellään vielä miljoona kertaa vaikeampi.

Tuntuu, että kaikki sivut ja lauseet on vain täynnä dsfcta'ttia. Mä aijon kuitenkin vielä selvitä, ehkä se ottaa kymmenen vuotta, mutta mulla on kyllä kymmenen vuotta aikaa.

Parasta olis joku joka lukisi ääneen, suomeksi. Kääntäisi. Liian vähän on niitä hetkiä, kun joku lukee ääneen.

Ehkä kukaan muu ei tykkää ääneen luetuista tarinoista, ehkä olen lapsista ainoa.

hmm.

Missä olet inspiraatio?

Olen vuodattanut itsestäni tuhansia, ehkä jopa miljoonia sanoja. Suurin osa on tullut itsestään, sormet on tanssinut näppäimistöllä vaivattomasti ajatusten virratessa muodostaen lauseita. Olen kirjoittanut vaikka mistä, puhunut ennen kuin ajatellut ja niin edespäin.

Nyt on tullut pohja vastaan. Enää en keksi sanottavaa, enää en osaa kertoa. Ajatus ei enää kulje soljuen, näppäimistöstä ei saa luotua sanoja. Tekstit ei enää synny kuin itsestään. 

Olen menettänyt taitoni kertoa. Ehkä kyse on inspiraation puutteesta? 

Maanantaina oli ihana sää, todella kylmä, mutta valoa oli paljon. Otin kuvia, tarkennus hukkui, mutta kuvatha eivät ikinä ole olleet tämän blogin juttu.

Olen odottanut, kolme pitkää päivää ja kaksi pitkää yötä, että täyttyisin halusta kirjoittaa, että voisin näyttää nämä epätarkat kuvat ja kertoa tälle jotain. Kirjoittaa hauskoja ja tyhmiä ja outoja ja sekavia ja tulkittavia tekstejä, mutta se ei ole tullut. 

Yritän piilottaa huoleni taka-alalle, mutta pakko se on myöntää. Pelkään ettei kutsumukseni kirjoittaa ikinä löydä minua uudestaan, että ainoa asia joka on edes lähes sujunut on poissa.

Ehkä pitää ottaa vain hetki, olla kirjoittamatta. Palaan takaisin sitten kun inspiraatio on taas täällä. Se voi olla huomenna, tai viikon päästä tai ensivuonna, tai ei ikinä. Ehkä keksin jotain uutta.

Keep calm and what nimenäkin voi jo pilata kaiken. olisiko sopivaa nimetä blogi vaikkapa pauliksi?

Paperimme pohjaväri on mysteeri.

 Tänään on niitä päiviä kun en halua edes teetä.

Tänään on niitä päiviä kun raitapaita voittaa koko pelin.

Tänään on niitä päiviä kun haluaisi vain nukkua ja valvoa ja olla yksin ja kaikkien kanssa ja itkeä ja nauraa ja tehdä kaiken ja ei mitään ja olla ja olla olematta.

 Tänään on niitä päiviä kun kaikki on taas mutkikasta ja ongelmallista.

Tänään on  niitä päiviä kun ei halua tuntea mitään, ja kun ei tiedä minkä haluaisi muuttuvan.

Tänään on niitä päiviä kun mun mieli asettaa itselleen haasteen; "kokeile jos voisit vielä vähän tehä lisää ongelmia, kokeile jos voisit ajatella vielä vähän vaikeemmin." En haluaisi sen olevan niin.

Tänään on niitä päiviä kun en hymyile, nostan suunpieliä, jotta tulisi kiva kuva, mutta se on sama kun vuodattasi tekokyyneleitä että joku huomiois. Ihan teennäistä.

Anteeksi, en haluaisi olla teennäinen. Toisaalta en tiedä onko se niin kamalaa, koska eihän mullekkan taida olla ihan selvää millanen olen.

Niinkun paperi, joka on piirretty ja väritetty ja piirretty ja sitten taas väritetty ihan täyteen niin monia kertoja, ettei kukaan oikeen osaa sanoa minkä värinen paperi oli alussa.

 Maailmassa on erilaisia ilmastoja, on meri- ja manner ja ties mitä väli-ilmastoja.
Mannerilmaston yksi ominaispiirre on todella kylmät talvet, ja sitten taas hirveän lämpimät kesät, erot on suuria.

Mä oon mannerilmastoa mieleltäni, oon todella onnellinen ja sitten olen todella pahoin pakkasella. 

Oon miettinyt, että ois kiva jos ne vaihtelut ois pienempiä. Niinkun meri-ilmasto. Ei ikinä menis ihan niin huonosti. Toisaalta ei niin sairaan hyvinkään. Olisin kuitenkin valmis luopumaan jos pääsisin pahastakin myös.

Kirjoittaessani en kuitenkaan ole aivan varma, lopulta se saa tuntemaan todellisimmin olevansa elossa, pohjalta pääsee ylös. 

Ihan sama, mä en voi vaikuttaa siihen kuitenkaan.

Usein on kysytty, kuinka hankkiudun eroon takuista sitten kun kyllästyn. Kerron, että sakset ja leikkelemään vaan napsnaps.

Tänään pesin hiuksia ja mietin kuinka ihanaa olisi jokinen kerta suihkussa ollessa pitää pää suorassa ja tuntea kuinka vesi valuu naamalla. Ei tarvitsisi miettiä kuivattamista.

oih ja voih.

Olen ajatellut tehdä tälle blogille jotain. haluisin voida kokonaan päättää siitä kuka tätä voisi lukea. Ehkä se on niitä asioita joita mietin ja pohdiskelen hetken jos toisenkin.

Haluan etten halua.

Haluan olla väärinpäin. Otsatukka venyneenä. Pölyisellä räsymatolla.

Olen sotkenut vesiväreillä ikkunan ääressä, opetellut soittamaan kitaraa punaisella laulukirjalla, kuunnellut musiikkia.

 kirjoittanut. Kirjeen ystävälle. Kirjaa pöytälaatikkoon.

Katsonut tunteja sarjoja.

Pitäisi tietää missä olen ensi syksynä. Jos haluankin olla kotona, nukkua ja katsoa muiden kärsimistä koulussa.

Pitäisi lukea fysiikkaa, opetella kaavoja. 

Pitäisi ainakin nukkua.

Pitäisi päättää kursseja.

Pitäisi nauttia, elämäni viimeisistä harvinaisen huolettomista hetkistä.

Haluan mennä pois. Nukkua ongelmat hukkaan. Mennä saavuttamattomiin.

Vaihtaa maisemaa. Laittaa puhelimen kiinni ja olla muualla. Kukaan ei voisi kaivata.

Se olisi terapiaa.

Saarijärvi rajoittaa. Ikä rajoittaa. Koulu rajoittaa. Minä rajoitan.

mitä tehdä.

Joskus on vaikeaa olla sen ikäinen kun on

Ei tarpeeksi vanha,

lähteäkseen lätkimään,

ei tarpeeksi nuori ollakseen menemättä

.

Ne päättää, "pitää jatkaa opiskeluja"

en halua koulua,

valitsen väärin.

muutan vuorille.

asun yksin.

laulanmaalaantanssinsoitan päivät pitkät.

oon vaan ja hengitän.

Sitten mietin, saisiko siitä kurssin.