Me syleilimme toisiamme jossain rinnakkaistodellisuudessa, väsymyksen huurruttamina pimeinä tunteina reidelläni oli vieras käsi, ja niskaani hönki joku vähemmän tuttu ihminen.
Savu kietoi arominsa hiuksiini, ja vieraan ihmisen vieraista lakanoista jäi vaatteisiin nyt jo niin tuttu tuoksu.
Kaipasi viereensä jotain, joka lämmittäisi, ja minä kapusin hänen viereensä epätavallisen lämpimänä.
Minä kaipasin jotain viereeni, mutten antanut kielelleni lupaa tiputtaa sellaisia sanoja kenenkään korville.
Läheisyys ja sen hukkaaminen saa minut tuntemaan narkkimaisia piirteitä, kummallista kaipuuta erilaisilla vivahteilla. Ja se on outoa.
Käytän rajalliset lopun alun ajat kielelliseen ilmaisuun englannin läpäisemisen sijaan, ja jostain tulee pieni syyllisyys päähäni.
Kannattaa antaa sen vain olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti