Luulentaa

Jostain syystä taivas on ollut viimeaikoina valtavan suuri. Pyöreä, harmaa ja punainen. On tuntunut kuin se riippuisi vain hieman nutturaani korkeammalla pidikkeissään. 

Luulen olevani surullinen samalla kuin olen onnellinen. Luulen haluavani puhua kanssasi, samalla kun ajatus pelottaa. Luulen, että en voi sanoa hei taas. Luulen kaipaavani läsnäoloa ja puhua vailla sanoja vain. Luulen lentäväni samalla kun ryömin maassa. Luulen että elokuva olisi hyvä. Luulen pilaavani vielä kaiken kaikesta. Luulen että epäonnistun. Luulen että selviän.

Haluan kuunnella lauluja ja sanoa ymmärtäneeni.

Niin kivaisaa

Tässä minä istun,

hymyilen silmät kiinni,

välillä vilkaisen,

sitten otan taas kuvan joka muistuttaa edeltäjäänsä.

Minäkö yksipuolinen kuvissa? tuskin. Olen pahasti jumissa kuvissa joissa suljen silmäni ja tuskin olemuksenikaan on kameraan. Jonkun hyvän tavan keksittyään sitä ei osaa keksiä uutta.

Onnellisuutta on ollut se ettei tarvinnut mennä töihin, ja se että ostin kivat shortsit ja teetä joka haisee liköörille.

Myös vieras ympäristöhippi, joka olisi varmaan halunnut puhua itämerestä tai ilmastonmuutoksesta, mutta en ole ehkä tarpeeksi paneutunut. Siinä jutellessahan sitä olisi selvittänyt kaiken. 

Hymyilytti.

Myös ruoka joka onnistui.

Myös vilkas ilma.

Myös se että elämä. 

Ottakaa joku minut ja halatkaa ja älkää päästäkö karkaamaan ongelmallisiin oloihin. Ottakaa joku ja selvittäkää sotkeutunut aurinko. Ottakaa joku ja pelastakaa minut ja maailma. 

Liian hyvät ihmiset

Minä hieman kartan mustaa pukeutumisessa, salaa ajattelen että se on tylsien taapertajien valinta. Yhtäkkiä erään kerran huomasin pukeutuneeni mustaan päästä varpaisiin kuin hautajaisiin ikään. Musta paita, mustat housut ja mustat sukat. Ei luultavasti edes saman parin sukat, toinen korkeampi kun toinen, toinen ehkä isän ja toinen oma. Mustia sukkia on liikaa. Illalla otin mustat sukat pois, heitin ne jollekkin tuolille lojumaan ja unohdin niiden olevan. 

Ongelma on se, että huomaan ne edelleen jaloissani erilaisissa tilanteissa. 

 Kärvistelen tilanteissa ja vertaan niin mitättömän tuntuista elämääni muiden omiin. Vatsassa muljahtelee ja ilme muistuttaa sellaista  mikä tulee kirpeiden karkkien syömisestä.

Minä olen mustasukkainen.

Tuon kuvan tytöllä on paremmat hiukset.

Viereisellä kulkijalla on sievempi nenä.

Tuolla ihmisellä on täydellinen parisuhde.

Tuosta tytöstä tykkää kaikki.

Tuossa blogissa oli paremmat kuvat.

Tämä ihminen osaa kirjoittaa.

Tuolla on rahaa.

Tuo tuolla osaa juosta laulaa soittaa piirtää olla iloinen.

.

Myönnän, että häpeän mustia sukkiani. Piilottelen niitä villasukissa tai laitan iloiset sukat päälle. Ehkä puen päälle pitkän hameen joka peittää varpaat.

Mustat sukat eivät istu värikkääseen elämänfilosofiaani. Ehkä ne lähtevät kulumalla ajan kanssa, tai sitten pitää vain opetella riisumaan ne.

Tai sitten on aika opetella hyväksymään itseni ja mustat sukkani sellaisenaan kuin ne sattuvat olemaan. Löytää ehkä se oman elämäni muka niin mitätön, mutta todellisuudessa suuren suuri  hopeareunus.

K E S Ä K E S Ä K E S Ä K

Tänään näin pellon joka tuntui kääriytyneen harmaaseen utuun. Tänään näin ketun, ajatus oli että se oli vain punainen katti, mutta kettu se oli. Tänään näin kesän.
Ja olin onnellinen. Onnellisuutta tuntui höyrystyvän tiestä, pauhaavan kajareista ja satavan auringosta.
Ja ajattelin kaiken sen onnellisuuden keskellä, että haluan kuolla kesällä. Kuolemaä ei pitäisi ajatella, eikä ainakaan sanoa ajatelleensa. Sama kun sytyttäisi tulitikun heinäladossa, kipinä niin kaikki palaa. Pian huolestunut puolituttu ryntää vaikka savupiipusta sisään hakemaan, tai joku psykologi kaappaa kotimatkalla. Eihän terveet nuoret nyt kuolemaa ajatella voi.
En halua kuolla kesällä 2015, kesä 2100 kuulostaisi jo inhimillisemmältä. Toivon, että viimeinen asia jonka rakkaiden lisäksi näen on iltarusko.
Minä niin pidän kesästä, siinä kun voisi elää.

kyyneleet on vesilasissa

Nyt ei tunnu kesältä, aurinkokin on niin melankolinen. Minä kävelen ympäriinsä hartiat lytyssä ja odotan. Odotan ihmeitä käyväksi toteen. Katson sateenkaarta joka katoaa.
Olen niin väsynyt, väsynyt olemaan. Kuuntelen huonoa musiikkia josta kuitenkin pidän. Katson ohjelmaa joka ei edes kiinnosta, mutta kiehtoo silti. Puhun aiheista joista ei ole mielipiteitä, mutta puhun silti. Voiko vain skipata seuraavat sata vuotta ja alkaa elämään.
Mitä tapahtui. Haluaisin kovasti puhua teille, mutta ei tunnu olevan sanoja. Ei sanoja sanottavaksi mutta silti ajatuksia yli äyräiden jotka haluaisin jakaa.
Otetaan pois. Mennään siihen kohtaan kun ollaan onnellisia.

Teetä, vielä litra lisää

Tänään ostin jalustan kameralle hyvään hintaan, houkutus ottaa ruokakuva kasvoi liian suureksi. Tee oli hyvä.

Joidenkin sydän sykkii kahville, tai kahvilla. Jotkut lipittää teetä. Osa enemmän, muutamille se on enemmän seurajuoma. Onhan näitä, joka lähtöön.

Meitsi opetteli juomaan teetä muutama vuosi sitten, kuten opettelin juomaan kahviakin. Joskus se oli vain vetistä litkua, nyt osaan nauttia siitä. Mulle se ei ole aamun aloittaja ja illan lopettaja. Se on sellainen juoma jota juodaan iltahämärässä keittiössä erinäisten ystävien kanssa. Sellainen juoma jonka äärellä pohditaan maailmankaikkeutta.  Sellainen juoma jota juodaan kun ei vaan enää jaksa.

Tee on niin hyvä. Namnam.

Hämmentäväinen. Eikö kaksi kuvaakin olisi ollut oivallinen.

Olla olematta

Olen pahoillani, harmaita kuvia kesästä. 

Tottahan se on, ettei aina ole pinkkejä tulppaaneja ja punaisia puita. Joskus kesä on töitä, Tuntuu pahalta kuulla muiden hienoista kesämenemisistä, aurinkoa ja valvottuja öitä. 

On meitä joilla on töitä. Tiedostan koko ajan, että herätyskello soi alle kahdeksan tunnin päästä, sitten mennään taas viikkaamaan vaatteita.

.

Elämäni on tyhjää. väritön kangas vailla maalia. Voin ihan rehellisesti sanoa etten keksi mitään realistista mahdollisuutta täyttää tätä tyhjää kangasta toinen toistaan kirkkaammilla väreillä.

Usko siihen, että vielä päästään huipulle on hataraa.

Voiko olla tekemättä mitään, olla koko päivän vain sängyssä makaamassa? Koko loppu vuoden, ehkä. Voiko liittyä seuraasi reppuretkikuntaan? Voiko lopettaa, olla olematta.

Vain kaksi puolta elämää. Haluan mustavalkoisuuteen  ne viisikymmentä harmaan sävyä.

.

Olen pahoillani tästä itkuvirrestä. 

Seitsemän ja reilu puoli.

niin me mennää.

Ei edes kovin hyvä yksilö, suoraan edestä katsova, käskevä, mua vilkaise sanova.

Ei omaa tyyliä. Ei jää mieleen.

Ja niin me taas mennään ja tehdään, koetaan palataan ollaan ja saavutaan.

Aurinkoa katsoen, heitä muistellen.

Kesä täällä tekee olon hyväksi, myös lomasta tykkäisin.

.

Maumau mulla on suuri ikävä otsatukkaa, mutta mikä sanoo ettei kannata.

Töitätöitätöitä kaikki päivät ja minua turhauttaa. Turhauttaa vaikka ei edes kovin kauvaa töitä. En tiedä missä on aika kun voin tulla aamulla kotiin ja nukkua päivän.

Tai tiedämpä. Se on heinäkuussa.

Voih aika oo mulle lempee.