H A R M A U S

Ulkona on niin kovin synkeää. Mieleeni tulee syksy. Ei tietenkään se kaunis oranssikeltapunainen aurinkoinen syyspäivien aika, vaan se aika ennen kuin lumet juuri tulevat ja tuntuu että päässä on harmaat aurinkolasit.
Nenästäni roikkuu viikon vanha killutin, se on mielestäni oikein hieno.
Minulle kuuluu kaikkea ja ei mitään. Ei mitään, koska se on totta. Elämäni on jokseenkin sisällötöntä, tyhjä valkea paperi johon toivon kovasti keksiväni jonkun projektin täyttämään sitä.
Kaikkea kuuluu koska olen ajatellut asioita. Ajattelen syvällisiä, etsin ratkaisuja ja mietin miltä asiat minusta tuntuvat. koko ajan.
Hieman samanlaista kuin kuunnellessaan musiikkia hyvillä kuulokkeilla, maailma sulkeutuu ulos ja omassa tilassasi pauhaa musiikki.
Sellasta, kyllä tää kohta loppuu.

Yllätysalennus

En luota elämään.

Jotkut ihmiset oikein huokuvat epäluotettavuutta, niiden luoma tunnelma on "kerro mulle salaisuus, niin kappas kepuli se ei kauaa sellaisena pysy". Niinkuin jotkut lapset prinsessamekoissaan ovat joskus oikeita enkeleitä harvahampaisilla hymyillään, ja seuraavassa hetkessä ne ovat ehtineet alkaa karjumaan jostain. 

"En luota ihmisiin jotka on turhan iloisia", "En luota ihmisiin jotka ei vihaa maanantaita", "en luota ihmisiin joiden hiukset on aina hyvin" taitaa olla sellaisia juttuja joita suustani pääsee usein. Ei mulla ehkä oikeesti oo ihan hirvee luottamuspula, epäilyttää vaan sellaset ihmiset.

Samasta syystä en luota elämään, liikaa ulottuvuutta kuin pikkulapsessa joka hymyilee ja karjuu. Jokainen on yksi elämä, mä en luota mun elämään enkä muihinkaan. Hehe diippi.

Kukaan ei ole koskaan pettänyt mua verisesti, niin että välit kariutuis ja mun pitäis miettiä voinko luottaa. Loppujenlopuks luotan sokeasti tuntemiini, mut olis vaarallisen helppo johtaa harhaan.

Mä en luota elämään, koska mulla on joku tunnevamma. Ollessani onneni kukkuloilla ehdin romuttaa sen onnen ja korvata onnettomuudella, ilman syytä kaikki. Syytän tätä elämää, siks liikaa liian vähän luottoo.

Tää on niinkun sellanen yllätysalennusvaate, ostaa hyvään hintaan ja kotona se voi yllättää ilosesti tai pettää pahoin. Tää postaus on ostettu, ehkä aamulla se on jo palautettu kauppaan.

Ratkaisuja ja niiden ratkomista

Virheitä virheiden perään.
Mitä ajattelin laittaessani yhteishakuun " Saarijärven lukio", en jaksa edes peruskoulua, ja ei kiinnosta yhtään enempää olla lukiossa. Ei huvita mennä  ja istua luokissa muiden jäljelle jääneiden kanssa, en halua miettiä otanko kemiaa vai historiaa ja olenko hyvä vai huono siinä ja tässä ja kuunnella samoja löpinöitä. Ihan sama yliopistoista, ihan sama töistä.
En jaksa taistella herra yhteishaun kanssa siitä miten ja mihin voisin vaihtaa. Antakaa elää tiedottomana ja tunteettomana kolme vuotta.
-
Onko virhe mennä lävistäjän neulan alle ja sanoa, että iske septum. Jos se ei käykkään, näytänkin ihan urpolta. Jos minua pidetäänkin toisen ihmisen varjona, ihmiset ajattelee että tyhmä.  Mitä jos laitankin monta kymppiä ihan hukkaan kun ei ollutkaan niin sievä kun piti?
Kieltäkää tekemästä sitä, käskekää ottamaan rinkula. Säästäkää valinnalta.
-
Olisi pitänyt olla hiljaa, kuroa sanat takaisin ennen kuin oli myöhäistä. Olisi pitänyt lukea kokeisiin eikä kattoa netflixiä, niin tutntuis että olisi tehnyt jotain. Olisi pitänyt mennä juoksemaan kävelyn sijasta ja jättää ne suklaat syömättä.
-
En voi hyvin ja tuntuu, että elämä on yksi suuri ihmiskoe. Jos on niin ylempi taho anna valmiit ratkaisut. En halua, että mitään uutta tapahtuu mutta pahin mitä voisi käydä olisi se kun  mitään ei tapahtuisi.
Pitäisi nukkua ja lopettaa turha vellominen ja antaa ratkaisujen löytää minut mutta en halua.
En jaksa enää yhtään kysymystä johon minun pitäisi kertoa vastaus, en jaksa enää yhtään valintatilannetta jossa minun pitää tehdä ratkaisuja.
Tulkaa joku ja antakaa mun elämän käsikirjotus jota voin noudattaa, lupaan tehdä parhaani kunhan pimennätte ajatukseni kuten kuu pimentää huomenna auringon.

kaksinainen kertomus

Luen kirjaa, jossa sanottiin että kirja on kuin taskuun mahtuva puutarha. Mieleni sanoo olevansa samaa mieltä. Kirjassani on valtameren erottamat rakastavaiset, jotka kirjoittavat runollisia kirjeitä toisilleen. Olen vielä ihan alkutekijöissäni tämän kanssa, mutta mielipiteeni on se että pitää alkaa kirjoittamaan enemmän kirjeitä.
....
Sattumalta kävelyni tänään osui ihmeelliseen aikaan, näin kuinka aurinko teki taivaanrannasta tulimeren, samalla idässä loisti jo tasaisen sinisellä pohjalla tähti tai pari -ellei jopa muutama. Kuuntelin musiikkia kuulokkeilla, jotka sanovat maailmalle ettei se ole juuri nyt tervettullut. Jotka eristää ympäristön niin, että voi kääntää katseensa pois kaikesta mitä ei halua nähdä.
Muistin sen minkä olen jo kauan tiedostanut, pian täällä olisi kesä ja aika jolloin katulamput eivät edes syttyisi siksi pieneksi hetkeksi auringon laskun ja nousun välillä.
....
mmm

hetki. osa sellaisesta ainakin.

Auringon paiste vaihtui pimeyden mukana satojen- ehkä jopa tuhansien pikkuaurinkojen tuikkeeseen. Päivän sievästi plussan puolelle kivunneet lämpöasteet vaihtuivat salakavalasti pikkuiseen pakkaseen joka nipisteli nenänpäätä.
Menin ulos, uhmasin pientä pelkoani pimeää kohtaan. Toppatakin päälle heitin ison villatakin, jospa se lämmittäisi. Niin se teki.
Ajattelin ottaa pulkan, jotta voisin istua sillä mukavasti, en löytänyt sellaista, otin vanhan skeittilaudan korvaamaan, ihan hyvin se toimi.
kyhjötin kiikkerän laudan päällä, sekalaisissa vaatteissa, isot kuulokkeet päässä soittaen pienenpienenpientä kupillista teetä, ja väsyneitä maanta, ja junaan vetoa ja eksyksissä oloa.
Tähtien väliin ilmesyi lisää tähtiä, kunhan vain osasi katsoa. Silmäkulmassa kiisi tähdenlentoja, joita ei kuitenkaan ehtinyt kunnolla kääntyä katsomaan. Toivon, että ne kuulivat silti hiljaisen toiveeni.
Nyt en juo teetä kuten minut tuntien sinun pitäisi olettaa, minun on sentään kylmä. Minä kirjoitan ja mietin että ei kyllä hyvältä tunnu ja pohdin kaikkea mitä pitäsi tehdä toisin.
Tänään ei oo petri kurikan nimipäivät, tänään oli minun nimipäivät. Ihan hyvä hetki pimeyttä ja musiikkia siis sen kunniaksi.

Näyttää hipiltä mutta kuulostaa ihmiseltä

Katsokaa, se olen minä. 

Näytän mielestäni ihan hipiltä. Outoa, kuinka sitä yllättää itsensä näyttäessään siltä, vaikka kaikki muut ovat sitä mieltä, että olen hippi

Rakas raitapaitani tekee minusta retuisen viherpiipertäjän. Ja nuo hiukset, nehän ne on selvä tunnusmerkki tuon ihmisryhmän edustajasta. 

Vaikka kuluttaisin kuin viimeistä päivää ja en edes etäisesti ajattelisi että peace and love, niin silti olisin hippi muiden suusta.

Se hämmentää.

Olen vain takkuinen tyttö, arvelen että arvomaailmani ei ole erityisesti vihreämpi kuin kanssaeläjieni. Ero on vain hiuksissa, mutta antaa olla. Olen valmis olemaan vaikka koko maailman puolesta hippi niin kauan kun se ei syytä minua, niin kauan kun kukaan ei katso pahasti syödessäni muutakin kuin ituja.

P.s. Löytäessäni kamerasta kuvia ellun syntymästä ja villasukista ja mellikkasta ja syntiinlankeemuskertomuksesta minua hymyilytti. hyvyyttä.

Niin kovin hyvä.

Tää on hyvä päivä. Vaikka oli harmaata ja loskasta niin, että sukat kastui. Oli silti hyvä päivä.

Kävin ostamassa kivat lahjat kivoille ihmisille. 

Leikkasin otsahiukset kriitisen lyhyiksi, ja koin hetkellistä kriisiä. Lopulta ne olikin kuitenkin ihan oivallisen sopivat. Takut ovat olleet hyvyyttä, koska olen löytänyt puolinutturasykerön, olen luullut ettei se voisi toimia mutta se onkin aika kiva. 

Olen käynyt synttärikahveilla, jossa juotiinkin vanilijakokista. Olen tavannut ystäviä, joita tulee ydessä nähtyä minun osaltani turhan harvoin. Olen saanut onnenbambun, joka tuo mun huoneeseen positiivista energiaa, sijoitin sen litsin viereen.

 Käytiin äitin kanssa hakemassa iloinen takki aka taskumekko aka kihlatasku käyttöön, se on sininen ja vähän kaapu, mutta voi kuinka pidänkään siitä! Se on hauska.

Olen saanut uuden kivan vihkon jonka tyjät rivit huutaa ajatuksiani joilla täyttyä.  Se on niin kovin tavallinen, ettei kukaan muu voi aavistaa mitä se kantaa sisällään. Se on niin kovin hyvä.

p.s. Ajatus ei kulje, voi olla, että tekstini on yhtä kovin hyvää ja niin kivaa ja hupsuja lauserakenteita, anteeksi vaikken todellisuudessa ole siitä moksiskaan. Olkaa tykkäämättä jos siltä tuntuu, mä olen onnellisessa kuplassani. :D

Nautin elämästä, elän nautinnosta.

Yritän kirjoittaa. oikein kovasti. Haluan jakaa vallitsevan olotilani. Haluan kertoa teille harmaasta taivaasta ja sohjon peittämästä maasta. Kangaskenkien takia kastuneista villasukista. Kivoista ihmisistä.  jumittuneesta h-kirjaimesta näppäimistöstä joka vaikeuttaa elämää. Ihmisistä joiden kanssa keskustelusta tulee vaan välttämättä niin paljon parempi mieli kuin toisten, vaikka toivoisi ajan olevan jo takanapäin. Tulevan lukion aiheuttamasta ahdistuksesta. Hetkestä kun ymmärrän vuodattavani turhuutta kuuntelijalle. Kirjailijakansiosta joka on musta pilveni. Tunteesta joka tulee kun on nukkunut päiväunet. Sekä siitä kuinka olen ikävä, ja suojautuvainen. Karkotan ihmisiä kuin pieni siili käpertymällä kerälle uhkaavassa tilanteessa. En halua, mutta teen niin.

Haluan kertoa kaikesta, luonnostella teille olotilani kuin huoleton taiteilijarenttu teoksensa paperille. Haluaisin puoli minuuttia näyttää teille ajatusmaailmani.

Ei pysty.

Pitää vain elää

Elämän pojimmaista ja syvistä syvintä tarkoitusta pohtiessani en ole päätynyt siihen, että se olisi numero 42, niinkun Linnunradan käsikirjan liftareille huhuvat väittävän. luotan siihen, että se on se kirja. en ole sivistänyt tarpeeksi itseäni.

Olen pikemminkin käyttänyt päättelykykyäni siihen, että yksi elämän tarkoitus taitaa olla kadenlaiset hetket. Täydellinen onnellisuus, kuten hetki kun maistat ensimmäistä kesän mansikkaa, tai kun tajuat lukevasi mestariteosta, tai kun pyöräilet kadulla jonka jäät ja routa ovat jättäneet jälkeensä halkeilleena ja hiekkaisena, tai kun kuuntelet hyvää biisiä, tai kun aurinko paistaa ja suunpielet kohoavat kohti taivasta tajuamattasi.

Ne toiset hetket eivät ole yhtä ruusuisia, eivät aina niin kauniita. Ne ovat niitä kun olet keksimässä ratkaisun, olet niin lähellä kun voi olla, kun opit. yleensä se on tuskaa ja murtuneita unelmia ja vetistäviä silmiä. Ne on niitä hetkiä kun selviää. Ja niiden jälkeen sitä taas elää.

Ne voisivat olla niitä, ainakin minulle jollain tavoin. Ei kukaan ikinä osaa perustella miksi se on niin. En minäkään, Minun on vain nieltävä se, minusta vain tuntuu siltä. Tuntuu siltä nyt. Voi olla, että huomenna olen kääntänyt kelkkani. Voi olla, että joskus tarkoitukseni on vastoin kaikkia odotuksiani olla nahkasohvan, Bella-koiran ja punaisen volvon omistaja samalla ollessani puolentoista lapsen äiti. 

niimpä. pitää vaan olla ja luottaa ja olla luottamatta. Pitää vain elää, eikä kukaan edes välttämättä tarvitsisi tarkoitusta. pitää vain elää.

osaatko olla oikaisematta

Niin monisäikeinen elämä. Eilen sanoin elämän olevan ihanaa, niin se on tänäänkin.

Olen laskeutunut realistisuuteen. En odota enää sitä minkä olen jo kauan sitten tiennyt jättävän tulematta. Toivo sisälläni kerjää huomiota kuin pikkuruinen kissanpentu, mutta realisti-minä osaan olla kiinnittämättä siihen huomiota.

Olen niin onnellinen, että nyt on virallisesti kevät. Maaliskuu, ihana kamala maaliskuu. Maaliskuu on erityinen kuukausi, sillon on peikonpoikasen syntymäpäivä. Kuudestoista päivä täytän kuustoista. 29. tulee takkujen vuosipäivä.

Maaliskuu menee nopeasti. Niin menee huhti- ja toukokuukin.

Ihana kevät, ihanat paljaat kadut, ihana kesä.

Odotan sinua.

Anna minun olla huoleti, anna asioiden toimia. voi elämäni.