Ei tarvitsisi jälkeen päin unta etisessään muistella hetkiä jotka oli, ehkä myöhemmin uneksia entisestä ja olla surullinen, että se on menneisyys ja sellaisena se pysyy.
Jos ikinä ei kokisi onnea ja hyvyyttä, ehkä ikinä ei tarvitsisi olla myöskään surrullisen ahdistunut ja ahdistuneen masentunut onnen ja hyvyyden hukkaamisesta.
En halua edes ajatella, että jospa kaikki olisikin vain aina hyvää ja kaunista, se saa vatsassa muhljahtamaan ikävästi. Se olisi liian täydellistä.
Näin sen on tarkoitus.
Tänään oli onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti