meh

Niin hyvää elämää. Tunti sitten kotiin ilmestyminen Mellikasta. Viikko eristyksissä sai minut tuntemaan olevani kaukana maailmasta. Niin ihanan kaukana. Niin ihanan turvassa.

Viikko oli onnea, ja itkua, ja haleja. Viikko oli uusia ystäviä, vanhoihin paremmin tutustumista sekä elossa olemisen tunnetta. 

Oli hetkiä, joihin haluan vajota uudelleen, oli hetkiä joina olin kaikista ja kaikesta vapaa. 

Oli öitä jolloin nukuin, oli öitä jolloin valvoin, oli öitä jolloin päätimme toverin kanssa jakaa sängyn. Koko yö seinän vieressä kyhjötystä ei tee hyvään jumeille, mutta ystävä vieressä tuhisemassa tekee hyvää mielelle.

Niin hyvää elämää.

Niin hyviä ihmisiä.

Niin paljon taivasta peittymässä harmaaseen, aamukaakaota, niin paljon onnea. Makkaran käristystä ehkä vuosi ja loppujen lopuksi ne oli kylmiä. Kortisoonia, valkaisuainetta, lettejä, takkuja ja hymyä.

Olen kiitollinen. Olen onnelinen. Olen siunattu. 

kiitti te.

kieriäkeriärullatavältellä

Kirja aiheesta matikka, sitä en olisi halunnut edes avata. Tuossa se polvella kummittelee, tuijottaen vihaisesti ja vaativasti. Enää huominen, ja torstai ja koerumba on hetkeksi ohi. 

-

Hiihtoloma viipottaa luokseni kuin vasta kävelemään oppinut taapero. Varmana taidoistaan meinaa kaatua joka kolmannella askeleella. Kyllä se kohta on täällä.

-

Olen katsonut sielunsiskojen takkujen kadotusoperaatiota. Kaikilla on niin kauniita lyhyitä tukkasia, minäkin haluan. Haluan harjata tukkaa, ja näprätä, ja rakastaa, ja ruokkia hoitoaineella, ja tuoksutella hyvillä shampoilla. 29.3 meillä on vuosipäivä, siihen saakka aijon selvitä, sen jälkeen olen valmis tarttumaan saksiin ja värjäämään. 

Tuleekohan se olemaan suurin virheeni? Rakastan kapinallisia lapsosiani, mutta aika asiaansa kutakin, eikös?

-

Minulla on kadotus ja lipumus olo. Kesäisin on välillä niitä aikoja kun ei voi käyttää vaatteita kun hiostaa ja ahdistaa ja itkettää. Niinä aikoina voi vain lillua järvessä silmät kiinni kumiveneessä. Otsaan sattuu kun aurinko on niin kirkas ja pitää siristää ja rutistaa naamaa kun häikäsee.

Venelilet vaan ja vaikket edes liiku, huomaat pian ajelehtineesi toiselle puolelle järveä. Lähtöpisteesi on tavoittelemattomissa.

Pelkään -turhaan, mutta pelkään silti-, että minulle ja ystäville ja maailmalle käy niin. Minä laineilen kauvas teistä kaikista. En edes huomaa, ja en tee sitä tahoin teoin. Asia vain tapahtuu.

-

Mieleni tekisi olla luovuuden tuskissani suurissa, suorastaan kieriä itseilmaisun kivuissa. Juoda teetä, kuunnella musiikkia ja polttaa kauniita kynttilöitä välittämättä siitä, että helmikuu-ihmisenä kevät on minulle tässä ja nyt ja että keväisin on valoistaa ja tarpeetonta kynttilöiden suhteen.

Hallitsemattomuutta.

Mulla oli sellainen olo, että tämä olisi oikein. Oli pelottavaa mennä sivuille josta hallinnoin tätä ajatusten vuodattamisen ja muistelemisen tilkkutäkkiä, kirjoittaa uudestaan ne kirjaimet. Elämä on hallitsemattomuutta, ainakin eläessään samoissa kengissä kuin minä.

Nyt minut löytää ehkä ainakin hetken vain te, jotka olette päättäneet nimenne kanssa katsoa minua lähes silmästä silmään. Kasvottomat katsojat eivät enää ympäröi minua reunoilla pitäen valkoista taustamelua. Tuntui, että aukiolleni oli tulleet aidat, en tiennyt kuka saattoi lukea. Olin hieman varuillani vaikkei olisi ehkä edes tarvinnut. Nyt se kaikki on kadonnut.

 En suinkaan tuomitse heitä, minä olen itse antanut avaimen tänne. Nyt vain vaihdoin lukot, katson hieman tarkemmin kenelle avaan oven. Ei enää miljoona vuotta vanhoja luokkalaisia, sekä serkun kaimoja. Ei enää.

Nyt voin kertoa tietyille. Te saatte toki olla täällä, kivaa kun olette. Pidetään se vain meillä jooko?

Vanhoja viestejä en viitsinyt poistaa, niissä on niin paljon mitä haluan muistella. En niitä luonnoksina kuitenkaan selaisi. Älkää tuomitko minua kuitenkaan vanhojen kirjoitusteni tähden, tuomitkaa ennemmin itseni tähden.

Elämästäni nyt. Ulkona paistaa aurinko, ja elämässäni on ihania asioita. Helmikuinen tähtitaivas, sekä sitä seuraava aamun kauneus ovat ihmeellisiä, ja lintujen laulu on kuin vain yöksi katkeava sävellysten sekamelska. Kevät on pian täällä. En tiennyt ennen, mutta nyt olen sisäistänyt; taidan olla helmikuu-ihmisiä.

sanat on vaan dsfcta

Tilasin kirjoja. Kaksi kappaletta. Ne saapuivat maanantaina, kolmantena sairaspäivänä. Olisin pitänyt siitä, jos olisin voinut kävellä ihanaan kirjakauppaan ja fiilistellä rauhassa valiten ne oikeat kirjat. Ongelmat ilmeneekin siinä, että Saarijärven kovin kattavaan yritysvalikoimaan ei kuulu sellaiset kirjakaupat, ja sellaiset kirjakaupat joita fiilistelisin mieluiten eivät sisällä uutukaisia John Greenin kirjoja.

Joten tilasin netistä.

 Kaikki viimeiset sanat oli oikein tosi hyvä, tykkään tarinasta ja tavasta kirjoittaa, suorastaan kadehdittava teos.

Toinen kirja on Will Grayson, Will Grayson. Tilasin sen, vaikka se on englanniksi.

Luulin, että ehkä rämpisin sen läpi.

Väärävääräväärä luulo. Greenin jo muutenkin vaikeita sanoja täynnä oleva teksti on alkuperäisellä kielellään vielä miljoona kertaa vaikeampi.

Tuntuu, että kaikki sivut ja lauseet on vain täynnä dsfcta'ttia. Mä aijon kuitenkin vielä selvitä, ehkä se ottaa kymmenen vuotta, mutta mulla on kyllä kymmenen vuotta aikaa.

Parasta olis joku joka lukisi ääneen, suomeksi. Kääntäisi. Liian vähän on niitä hetkiä, kun joku lukee ääneen.

Ehkä kukaan muu ei tykkää ääneen luetuista tarinoista, ehkä olen lapsista ainoa.

hmm.