Pisteen paikka ei ole keskellä lausetta

Mietin.

Ja näissä mietinnöissä.

Tulin toistaiseksi sellaiseen tulokseen että.

Ihmiset jotka muistuttavat Nuuskamuikkusta eivät voi missään tapauksessa pahoja.

Hiljaisen puheliaat, sellaiset filosofiset pohdiskelijat vetoaa.

Ihmiset joiden kehuessa voit olla varma, että he tarkoittavat sitä. Ei suomessa puolitutut uskalla kehaista.

Hipinmieliset ihmiset.

Ja feikkityypit.

Ja minä jota ottaa sydämmestä, kun joku sanoo rasta. Ei rasta jooko?

Takku.

Takkuista.

Mitä ihmettä tapahtuu tässä keskustelussa.

Monologissa, uskaltaisin väittää jopa.

Ihan okei

On ihan okei mennä piiloon vessaan kun ei tunne oloaan erityisen hyväksi ihmisjoukossa.

On ihan okei piiloutua unikkopeiton alle kattolamppua ja maailmaa.

On ihan okei kertoa elämä puolitutuille kymmenessä sekuntissa.

Sekin on ihan okei, että Tilda ei tiedä kuka on.

Hallitsemattomuutta-Tilda on vain yksi puoli, etäinen kuvitelma ja hillitty ja rosoisen todellinen ja harmaa.

On koulu-Tilda, se pöllö joka menee sekuntista nollasta sataan ja samalla uppoaa pohjamutiin.

On päiväkirja-Tilda. On hippi-tilda. On hölösuu-Tilda ja viisas-Tilda. On nätti-Tilda ja omaperäinen-Tilda. On uskova-Tilda ja maailma on perseestä -Tilda.  On snäppi-Tilda ja ig-Tilda. Tildatildatilda.

Ne sanoo, et vähä sä oot hyvä tässä, ja että ootpa söpö ja syvällinen. Mä hymähdän kiitos. Se on siinä keskustelussa se ainoo Tilda. Äläkää sanoko mitään musta, älkää kommentoiko, se on vaan se yksipuolinen tilda.

On ihan okei olla ihan eksyksissä itsensä kanssa. 

Mutta ei oo okei, että aina kun meinaa löytää ittensä niin sitä hukkuu enemmän. 

Tää on vaan tällästä ajattelua.

JAJATUKSIA.

Kuvaoksennus. Nizza, Cannes, Monaco, ja kaks puutarhaa tuhansine kakstuksineen.

Olen miettinyt.

Ja päätynyt epämääräisiin lausahduksiin jotka riippuvat hallitsemattomasti maailmankaikkeudessa.

Haluaisin sellaisen luottohatun  josta en luopuisi kymmenenkään vuoden päästä vaikka se olisi reissussa rähjääntynyt ja unesta rispaantunut. Sellaisen hatun ostaisinkin, jos maailma tekisi sellaisia hattuja ihmisille joiden pää on kokoluokkaa universumi.

Haluaisin kovasti mennä, mutta raha ja aika ja rohkeus on riittämätöntä.

Ehkä sikisi pitäisikin mennä, todistaa itselleen uskalluksensa.

Miljoona piikikästä ajatusta, joita en jaksa selostaa.

Kukaan muu ei varmaan saa kiinni näiden ajatusten juoksusta, paitsi asianomainen lukiessaan yöaikaan.

Ulkonakin oli niin harmaata, ilmakin näytti olevan harmaata.

Tänään aurinkoa ja kirkkautta. Varmaan tähtiäkin. Uskallusta nainen.

Ei asiaa.

Ei, nämä kuvat eivät ole Cannesista, vaikka niitäkin kuvia lupasin maailmalle.

Nämä ovat kuvia takkutakaraivosta, koska oli hyvä olotila aiheesta.

Suomessa olen ollut nyt vähän reilun vuorokauden, ja ahdistaa jo kovasti. Saarijärvellä aikaa on kulunut muutama tunti, ja tuntuu kuin en poissa olisi olllutkaan. 

Huomenna koulua, mikä loma se sellainen loma oli jossa ei levätty?  

ei oikeesti ees ollu asiaa, kun että mulla on hiukset.

Suihkulähdeajatuksia

Etelä-Eurooppa ja Ranska. Lentokoneesta järvet ovatkin lätäköitä, talot nukkekoteja ja tiet kinttupolkuja, mutta meri. Meri se on yhtä vakuuttava taivaasta kuin maastakin. Pilvilentoja pumpulimaailmassa viisi tuntia ikkunapaikalla hienostuneiden valkkarien äärellä.
Maihinpaluu, tuntui vähän kun kotiin olisi tullut. Tuttu kohde, tuttu koti, tutut kadut ja lakanat. Kaunis maailma ja hyvää jääteetä.
Se lapsi jonka on pakko taas mennä suihkulähteeseen, siinä vanhemmilla hymyä riittää kun kuvaussessiokin piti vielä pystyttää. Huh.
Tutut palmupuut ja bussit, tuttu tuoksu joka tarraa vaatteisiinkin. Tuttu Turisti-Tilde.
Ja silti pelotti ja ahdisti. Kuinka ne täällä asuvat? Hyvin varmasti, kun joka aamu on nurkan takana kissa tai pari, sekä leipomot kivenheiton päässä tuoreine patonkeineen.
Meri se vaan pauhaa ja vieraat ihmiset kauniin kielensä kanssa kysyvät mistä tulen.
Luulen, että tänne sovin. Täällä kuorituu minustakin esiin se katu-uskottava riessutyttö, varsinkin kun juomaa tarjotaan. Hymyilyttää vaikka sataa, ja naurattaa kuinka paljon toimiva netti pelastaa.
Hirveitä romaaneita ja sekalaisessa järjestyksessä kuvia. Taidanpa repäistä ja laittaa vielä toisen kuvan someen itsestäni huutamaan tykkäyksiä.
Haha senkin väsymä, lisätään pökköä pesään joskus Cannesin kanssa.

Henkilöitä jotka ovat täällä ja tuolla

Elämässäni on henkilöitä, kymmenittäin rakkaita, ihania, tärkeitä, kauniita, viisaita, hauskoja henkilöitä. Tyyppejä joille soitetaan keskellä yötä, koska kohta nousee aurinko. Ihmisiä joiden kanssa tuoijotetaan tähtiä tuntikausia, heitä jotka kuljettaa autolla satoja kilometrejä, ja niitä jotka elävät hengessä mukana, vaikka olisivatkin fyysisesti matkojen päässä. Ja minä kiitän Häntä heistä kaikista.

.

Kuitenkin tietyt henkilöt vierailevat ajatuksissani useammin, muistan heitä nähdessäni kuvan korvapuustista tai kun teen tuoksu valtaa tilan, huomatessani että kesäkaupungissani on tapahtunut jotain, tai ajaessani työpaikkojen ohi. Heitä kutsun Ystäviksi isolla yyllä.

Sitten on heitä, joihin haluaisi pitää yhteyttä enemmän, muttei viitsi painaa "lähetä viesti"painiketta, kun ovathan he jo kiireisiä. Ei viitsi vaivata, onko tämäkään asia muka niin tärkeä että häntä kiinnostaisi.

Ihmisiä jotka voisivat pelastaa minut matikalta. Ihmisiä jotka voisivat sanoa "kyllä sä selviät" ja "älä huoli valoa on aina" tai "hauskaa, kaikki järestyy, olet loistava" ja uskoisin heidän sanojaan totuutena vaikka ympärilläni olisi yö keskellä kirkasta päivää, ja vaikket uskaltaisi toivokkaan että pääset matikan läpi.

Ystäviä joiden ystävyys on veteen piirrettyä. Joiden kanssa voisi puhua vaikkapa aamuun asti välittämättä seuraavan päivän koulupäivästä, tai katsoa elokuvan pää sylissä vaikka sata kertaa. 

Ystäviä joita ikävöi, vaikkei sitä ehkä myönnäkkään

Ystäviä, jotka eivät tiedä merkityksellisyyttään tässä elämänpoikasessa.

Henkilöt mun elämässä tekee elämästä elämisen arvoista, ehkä vielä joskus uskallan kertoa sen kuin ihminen.

hui tätä.

24.9 joka olikin 26.8

Kolmas maanantai tällä viikolla.

Ei pitäisi pohdiskella muiden tekoja ja sanoja yhtä syvällisesti kuin Raamattua.

Joskus ihan hyvä voi tarkoittaa ihan vain ihan hyvää.

Pitäisi juoda litroittain vettä.

Pitäisi opetella vain kauniita sanoja.

Pitäisi tehdä tuhansittain asioita niin sitten lopulta vain kuolisi kuolemaan, ei suruun tai pahoihin tekoihinsa.

Eikös ole vallan yksinkertaista?

Hyppytunneilla voitaisiin edistää maailmanrauhaa, ja koululla joka ei sisällä matikkaa voisi säästää sieluja.