Rakastan kesän iltoja.

Mä olen onnellinen. Oon ollu tässä oudossa olotilassa eilis illasta saakka, oikeestaa tarkalleen siitä kun kävelin kotii illalla. Kuuntelin musiikkia ja katoin kun aurinko laskee. Mietin elämää. Istuin maassa ja kuuntelin lisää musiikkia. Ja mietin uudestaan paljon lisää.

Tänään päivällä nautin itteni grillaamisesta ulkona. Nautin kesästä. Sitte harrastin liikuntaa niinkin aktiivisessa muodossa kun käveleminen. Mut ei siinä, sopii mulle, koska päätin vastustaa liikuntaa olemalla laiska. 

Myöhemmin menin vielä uimaan, ja lähin ulkoiluttaa ystäväämme koiraa ja kameraa. Tykkäsin auringonlaskusta. Näin Anskua ja Laukkua todella paljon vailla suunnitelmaa, kävin kattomassa kun kivennäisvesi kupli suolan takia. Pyöräilin kotiin yhen pintaan varmana siitä, että puskassa vaanii joku hullu joka suunnittelee hyökkäystä mun päälle. Todellisuudessa siel tais olla vaa kuuskytkolme kissaa.

Teoriassahan onnellisuuskaan ei oo sitoutuvainen asioihin. Ei tapahtumiin, ei ihmisiin, ei paikkoihin, eikä oikeestaan aikaankaan.

Missä vaan, ja millon vaan voit olla niin onnellinen, pelkää menevänsä rikki, koska ei välttämättä kestä.

Jos osaisin muistaa tän. Aina. niin oisin varmaan useemmin onnellinen tälleen samalla tavalla. Nytkin ton onnellisuuden alla piilee jotain, jotain joka yrittää sitoa jalat jonnekkin pohjamutiin tiedolla siitä, että kohta tää kesä on ohi. Kohta ei voi ollakkaan keskellä yötä miettimässä ja kuuntelemassa musiikkia pihatiellä, tai hilluta pihalla pelkäämässä hulluja kissoja. Tai käydä kahesti viikossa pappilassa. Tai nukuta niin myöhään, että osalla porukasta loppuu työt kun sä jaksat avata silmäs.

Kohta mun kesän elämä vaihtuu siihen oikeeseen elämään jossa meen nukkumaan melkein ihmisten aikoihin, teen opetussuunnitelman mukasia tehtäviä, itken kun en nää kavereita jotka on opiskelemassa kauempana. 

Eniten ahdistaa tieto siitä, että vapaus riistetään sulta pois. Sitä aletaan antaa kun mitäki aarretta, vähän ja harkitusti. Pieninä annoksina kerrallaa ettei pää mee sekasi. Hyvällä tuurilla saat irtioton arjesta aikavälillä perjantai-sunnuntai, mutta luultavasti et koska kaikki pakollinen painaa päälle.

Pitäs vaan muistaa elää hetkessä. Muistaa, että mut on tehty tähän, ja mun on oltava tässä just nyt. Muistaa löytää tossa toisessa kaukasessa elämässä sitten ne pienet vapauden hetket. Nauraa ja hymyillä kun näät ne kaukaset kaverit. Syödä pappilaa vähitellen vararikkoon perjantaisin ja tehä se mitä opetussuunnitelma eteen paiskaa pää pystyssä.

 Musta on hauskaa, että tällä blogillakin on kaks elämää. Normaalit postaukset jotka täyttyy puhelimella otetuista kuvista, ja epämääräsillä selityksillä siitä että nyt on kiire. Ja sitten nää tälläset joista ehkä etäsesti huomaa yrityksen. Sen pienen selkärangan joka pitää tätä elossa. Yleensä nää oudommat postaukset on suoraa seurausta sille että mua väsyttää.

#jopakaksikoirakuvaa.

Muistakaa nauttia siitä, että ootte tässä nyt. Muistakaa käydä kävelee ilman kenkiä ulkona yöllä. Koska yöt on kauniita. Ja koska varpaat on rumia.