Ja silti mulla on palava tarve päästä kirjottamaan asioita ylös. Jopa teidän luettavaks. Musta tuntuu, että tällästen tekstien takia loppujenlopuks kirjotan tätä. Iha vaan koska voin. Ja tällästen tekstien takia kirjautuneet lukijat, ja miksei anonyymyt stalkkeriystävätkin, loppujenlopuks vaa laittaa pisteen tän blogin lukemiselle. Ehkä se ei haittaa, koska sit voin vaa olla hullu joka kirjottaa asioita ihan vaan, että voi lukea kolmen kuukauden päästä mustaa valkosella siitä että elämäni mun hienoa ompi.
Olin eilen melkeen elämäni epäonnistuja. Tein eilen kaikissa blogeissa jo jonkin aikaa pinnalla ollutta Pavlovaa. Jokanen paikka toitottaa kuinka idioottivarma se on. Mä sain tehtyä sen marenkilevyn siihen, se onnistu ihan hyvin. Mutta se kermavaahto. Se ei vaahtoutunu vaa meni epämäääräseks klöntiks, pyrki menemää pois siitä kulhosta sotkien seinät, ja oli vaa asennevammanen. Melkein tunsin olevani luuseri.
Siinä sit viisaana googletin että miksiiiiiii se ei toimiiiii, ja selvis että se oli vaa liian lämmintä. Eli loppujenlopuks en ollukkaa nii luuseri.
Pienten kikkailujen jälkee sain kermavaahtoa sen marengin päälle, ja mustikatki oli säilyny hengissä. Se oli hyväää, mutta turhauttavaa tehä. Elän suuressa luotossa sitä kohtaan et mun mies sit joskus osaa tehä ruokaa, tai vaihtoehtosesti kustantaa meille ammattikokin:)
Tän turhan mielenkiintosen kirjotuksen vois lopettaa toteamalla että mun blogi elää we♥it kuvilla(:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti