Typpeä

Tuntuu, että oon vähän sekasin. Pään sisältä ihan hirveä sotku, ahdistukset risteilee ja jotenkin koko maailmaa kohtaan negatiiviset olot.

Mä en tiiä miltä tuntuu ja että tuntuuko ees. Sit vaan pelottaa, että teen asioita joita en suunnitellut tekeväni. 

Älkää antako tehä.

Joskus tuntuu et helpompaa olis olla olematta.

Mä oon joskus ihan hirveen onnellinen, mut sekin on valmiiks maalattu pohja?

Muuttuuko asiat parempaan suuntaan. Eikai se oo mahollista.

Tykkään ihan hirveesti, mut välillä tuntuu et oon liian olematon olemaan.

Miten tällänen tunne ees on? 

Eikai henkilöt katoa

unta 111216

Viimeyyön uni hymyilytti

.

Tampere kesä ja Laura hukkis

oltii niil ja siitä sit lähettii jonnekki

alkoholii ja kulkukissoi

mentii jonnekki niien kaverille

ja tiesin saulin olevan siellä

jollai oli synttärit ja mul oli kaljaa ja siel oli kissoi

sauli ilahtu musta ja oltii illan aikana laitettu paljon viestii. 

Siel oli se Fiiu ja olin sille jostai syystä tuttu. 

se sano et voitas nukkua. 

mentii ulos saulin poonan ja henna k. n kaa

ne otti siinä jotain kamaa ja mul oli hame ja pussailtii saulin kaa

kietouduttii. 

sit sieltä tuli jotai poikii ja lol. 

kohta olin lähteny sieltä juhlista ja oli hämärää.  Juoksin äänekosken koulutyyppien ka

ja oli hauskaa

yhtäkkiä olin yksin ja sellasel matalalla sillalla syömässä,  sit kävin uimassa. 

olin vähä eksyny, ja sain mennä saulille

siel sit mapsilla löysin perille ja sauli oli onnellinen. 

se oli loputon yö ja lempeä uni

perjantaiyö 91216

Oon niin hirveen siunattu ja onnellinen ja tän yön pimeys käärii mut pehmeesti. Nää ihmiset on niin käsittämättömän hyviä.

Juttuja

Mä rakastan jutunkertojia. Kertokaa mulle tarinoita tai juoruja niin mä palvon sua.
kumpa useemmat kertois juttuja.
tunteita ihan arkipäivän asioista
ja juttuja
kaikkia maailman juttuja

Minussa

Entä jos mua ei ookkaan tehty olemaan onnellinen?

Mulla on kaikki ainekset onnellisuuteen

hetkittäin mä vaan hymyilenkin siitä,

mutta tuntuu että loppujen lopuks mä en vaan oo.

Multa puuttuu se tietty ominaisuus.

Kuka muka jaksais kurjuutta 84 vuotta

Monta itkua

Tänään koko tämän iltapäivän olen ollut vähän tippa linssissä. Ei mitään vakavaa, ystäväni. Pientä paniikki-itkua elämän takia, suurta onnellisuusitkua kiitollisuudesta. Molempien itkujen kyyneleet risteilee sulassa sovussa naamalla. Kumpikaan ei toista tärkempänä.
Molemmat sattuu. Sattuu kurkkuun ja rintaan. Kiitollisuusitku pakahduttaa. Sydän ei mahdu rintakehän taa. Kuinka onnellisten tähtien alla elänkään, kun minulla on joku jota ikävöin jo parin tunnin jälkeen. Kuinka kiitollinen olenkaan vietetyistä päivistä, vaihdetuista suudelmista.
Se toinen itku on jo jonkin aikaa sisällä odottanut tunne. Koulupimeysihmisetminä. Näiden onnellisten päivien päättyminen.

En halua unohtaa viime yön keinuntaa.
En halua unohtaa meitä.

Muista kiittää

Muistaisimpa olla kiitollinen kaikesta tästä mitä en ansaitse. Joskus sitä turtuu, ja ajattelee yksinkertaisesti olevansa oikeutettu kaikkeen siihen mitä omaa. Todellisuudessa saisin olla kiittämässä Luojaani jokaisessa käänteessä tästä kaikesta. Askellukseni ja olemiseni pitäisi olla nöyrä maailman edessä.
Haluan muistaa, kuinka etuoikeutettua on se, että yksi upeimmista tapaamistani ihmisistä tykkää siitä, että olen olemassa. Ihan ultimaattisen absurdia! On maailman upeinta, kun tuntuu, ettei voi päästä tarpeeksi lähelle toista. Vaikka kuinka kovaa kietoisimme raajamme toisiimme, olisi
välillämme liikaa tilaa. Ihmeellistä, että on joku jonka lähellä haluaa olla niin kovasti.
Olen etuoikeutettu, kun ympärilläni on kaunissieluisia (ja -kasvoisia toki!) ystäviä, ja kun koko porukalla tuntuu menevän niin tajuttoman hyvin.
Outoa, että musta saa jotain tälläistä irti maanantaina ennen kello kahdeksaa.