Joskus on näitä päiviä.
Kun tuut kotiin vieraiden vanhusten kyydillä ja tiiät että pitäis lukea kirjotuksiin.
Mutta kuitenkin meet nukkumaan puolentoista tunnin päikkärit ja oot silti ennen puol kymmentä valmis unille.
Nitä päiviä kun et haluaid olla yhteyksissä ulkomaailmaan
ja kun et oikeestaan haluaisi olla.
Mut eiköhän se tästä, niinkun aina ennenkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti