Ne on ihania ihmisiä. Ja mä olen vaan katkera ja tunnevammainen. Ja välillä tuntuu etten oikein riitä, en oo iham tarpeeks ja olisin parempi jos en olisi tälläinen. Se on uutta. Uusi tunne. Ja silti mä vaan tykkään niistä niin sairaan paljon.
Haluaisin kertoa niille sen.
Haluaisin myös hukkua kesäöihin hänen kanssaan. Kertoa väsymyksen turruttamana mitä hän oli minulle. Kertoa asioista jotka ahdistaa, ja asioista jotka saavat mut onnelliseksi. Haluaisin hänen vain tietävän sen. Haluaisin, että me vilkuilisimme toisiamme taas kuten ennen, mutta että mitään ei tulisi tapahtuvaksi. Öisin vain istuttaisiin kaksi kulkijaa ja hymyilisimme.
Ja maailma ohjaa. Joku ohjaa. Rauhaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti