Syksy on ihan kiva.

En mä ihmettele niitä jotka sanoo elävänsä sykysylle. En mä ihmettele niitä jotka sanoo kuukausi ennen kun kesälomakaan on loppunu odottavansa syksyä. Onhan nimittäin ihan tosi kivan näköstä. Huomasin sen vasta pari päivää sitten. 

 se on täydellinen.

Perjantai oli ihan kiva päivä. En oottanu näkeväni niitä jotka näin, olin ilonen. Sain saattajan. Sain paon neljännen tuotantokauden vihdoin käsiini estämään liiallisen sosiaalisuuden viikoks tai kahdeks.

 Lauantaikin oli kiva. Katoin pakoa ehkä neljä jaksoa. Laittauduin oikeen reippaasti ystävän kanssa. Otin kuvia, ja olin kuvattavana. Pohdiskelin elämää. Menin konttimäelle toisen ystävän luokse. Paljuilin ja paransin maailmaa. Katoin leffoja viiteen aamulla ja heräsin päiväruualle.

Ehkä elämän suuri salattu tarkoitus on joskus olla kivaa. Ainakin sillon kun on pimeän lapsi.

Mutta se on harvinaista.

Oon aina tykänny tähtitaivaasta. Voin aika varmasti sanoa, että oon kattonu tähtiä keskivertoa enemmän. Ja vasta eilen näin tähdenlennon. Viistoista ja vähän yli vuotta oon ollu bongaamatta niitä. Eilen kuitenkin tapahtu muutos siihen. Ja olin onnellinen.

Uskon niihin toiveisiin jotka se tähdenlento oikeuttaa mut toivoo. Se on sellanen juttu mitä pidän mahollista. Uskon moneen asiaan. Uskon Jumalaan. Tykkään kuunnella sitä, kuinka me pelastutaan, ja uskon siihen.

Uskon kohtaloon myös. Ja niihin toiveisiin, en tiiä miten ne toteutuu, mutta se ei haittaa. Se usko ei kuitenkaan oo samanlainen kun Jumalaan uskominen. koska se ei voi.

p.s. ihmiset on kauniita, varsinkin meitsimoriksen ystäväiset.