Syksy on ihan kiva.

En mä ihmettele niitä jotka sanoo elävänsä sykysylle. En mä ihmettele niitä jotka sanoo kuukausi ennen kun kesälomakaan on loppunu odottavansa syksyä. Onhan nimittäin ihan tosi kivan näköstä. Huomasin sen vasta pari päivää sitten. 

 se on täydellinen.

Perjantai oli ihan kiva päivä. En oottanu näkeväni niitä jotka näin, olin ilonen. Sain saattajan. Sain paon neljännen tuotantokauden vihdoin käsiini estämään liiallisen sosiaalisuuden viikoks tai kahdeks.

 Lauantaikin oli kiva. Katoin pakoa ehkä neljä jaksoa. Laittauduin oikeen reippaasti ystävän kanssa. Otin kuvia, ja olin kuvattavana. Pohdiskelin elämää. Menin konttimäelle toisen ystävän luokse. Paljuilin ja paransin maailmaa. Katoin leffoja viiteen aamulla ja heräsin päiväruualle.

Ehkä elämän suuri salattu tarkoitus on joskus olla kivaa. Ainakin sillon kun on pimeän lapsi.

Mutta se on harvinaista.

Oon aina tykänny tähtitaivaasta. Voin aika varmasti sanoa, että oon kattonu tähtiä keskivertoa enemmän. Ja vasta eilen näin tähdenlennon. Viistoista ja vähän yli vuotta oon ollu bongaamatta niitä. Eilen kuitenkin tapahtu muutos siihen. Ja olin onnellinen.

Uskon niihin toiveisiin jotka se tähdenlento oikeuttaa mut toivoo. Se on sellanen juttu mitä pidän mahollista. Uskon moneen asiaan. Uskon Jumalaan. Tykkään kuunnella sitä, kuinka me pelastutaan, ja uskon siihen.

Uskon kohtaloon myös. Ja niihin toiveisiin, en tiiä miten ne toteutuu, mutta se ei haittaa. Se usko ei kuitenkaan oo samanlainen kun Jumalaan uskominen. koska se ei voi.

p.s. ihmiset on kauniita, varsinkin meitsimoriksen ystäväiset.

eieieieieieieiei.

Mä kävin eilen Äänekoskella. Ei siinä, ostin kivan mekon (mutta se ei kuitenkaan kumoa mun käsitystä siitä että sieltä ei vaan voi löytyä mitään kivaa. Mekko oli vaan poikkeus täydellisyyden fyysisessä ilmestyksessä.).

Oisin voinu toki ottaa siitä kunnon kuvan, koska tokihan se pääsi tänään jo ulkoilemaan. Voi kamala kun vaate voikin tuntua vaa noin mukavalta. 5/5. sen vaan sanon. Asian pointtihan ei kuitenkaan oo tossa rätissä, vaan toisessa ostoksessa nimeltänsä.

Tässä. 

Tulin jäljessä tän kaa, mutta kyllä oli kiva kirja. Masentava tokitoki, koska rakkautta ei voi mainita kirjassa jos se ei masenna ketään. Ydin tässä ei oo se, että hehkuttaisin kuinka moniulotteinen ja täydellisyyden multihuipentuma on kyseessä ja kuinka itkin seittemän litraa tän takia, ei todellakaan koska sitä on kaikki varmaan lukenu riittämiin ties mistä.

Pointti on se, että aloin ajattelemaan asioita ehkä vähän liikaa. Mietin esimerkiks miks ihmisillä on tunteet (kukatki selvii ilman.), ja miks me itketään kuolleiden perää, sehä on luonnollista (kyyl, viisas hippi nostaa vasemman kätensä ylös täääällä) ja sitä, että jos ei ois tunteita niin ei ikävää eli ei makea täälläkään.

Joo no ajattelin näääin juttuja. Ja sitte mietin siitä, että voisin alkaa filosofiks. Muuttasin lappiin lasikattoseen igluuni, ja kirjottaisin mukasyvällisiä tekstejä jota julkastas sit kerran ikuisuuteen ja oisin iha boho moris. Sit hommaisin jonku kätyrin, ettei tarviis olla sitäkää vähää sosiaalinen, että ostaisin leipää.

ei lappia ilman pandoja.

Aijaijai tuommosten miettimiseen käytän energiani. Pointti on se, että kirja on hyvä jos sen jälkeen ajattelee niin ankarasti, ettei voi tehä mitään keskittymistä vaativaa kun pitää keksiä juttuja. kylläkyllä. 

vetoan stressiin ja unenpuutteeseen joka johtuu mystiisesti jostain.

p.s. jos en olis tän blogin kirjottaja niin en ehkä haluis olla tän blogin kaa missään tekemisissä. en meinaa itekkää tajuta mitä haen näillä teksteillä, mutta jos ne muuttais sellasiks että ne tajuais niin ajatuksien syvin olemus kärsis. Toivottavasti tän blogin lukijat on sellasella aaltopituudella, että ymmärrätte ees puolikkaan neljäsosan.

Olla panda

En tiiä tekeekö tää kuva mut enemmän ängstiseks kun iloseks.

Mua ei kiinnosta olla kiva. Mä oon kaks tuntia meinannu heittää koneen seinään, koska netti ei toimi. MIKSEI SE VAA TOIMI NIINKU PITÄIS. Voi moris sentään.

Tiiättekö sen tunteen kun päättää olla aktiivinen bloggaaja, ja oottaa kuvia itselaukasimella, ja kun kattoo kuvat koneelta huomaa, että voi hurraa kun kaks näistä kuvista on tarkkoja. Toivon totisesti, ettette tiedä sitä tunnetta, koska voin kertoa ettei tunnu kivalta.

mitäs muuta. viime viikon lauantai-sunnuntai yönä sakset teki tuhojaan meitsin otsikselle. jämähiukset lahjakkaasti ommeltii takkujatkoiksi.

toi kuvissa hyppivä pandapuku on Lauran, se vähä jäi mun päälle eilen ku sillä oli kuljetusvaikeuksia. Mulla on nyt sitten ainakin hetken tälläne söpö adoptiovaatelapsi.

Takkupääkallo ja hammaspeikkometsä

Mä aloin kirjottamaan tätä postausta jo pari päivää sitte. Tai ei se ehkä oo sama postaus minkä sillo alotin. Pyyhin kaiken pois, paitsi otsikon. Se on mainio ja se ei ees liity mitenkään mihinkään.

Mua ei tasan kiinnosta olla aktiivinen bloggaaja just nyt.

siks. yläpeänä esittelen 

Kaikki kuvat on asiasta we<3it

.

Eilen oli viimenen oikee kesäpäivä. Vaikka syksy on olly täällä kyllä jo tuhottoman kauvan, ni eilen oli viimesen kesäkuukauden viimenen päivä. Ja mitä mä tein? mietin että mitäs kettua.

Katoin hirveenpaljon pakoa. Se sarja rajottaa mun sosiaalisuuden.

mietin lisää.

Ja illalla kävin yöpyöräilyn tyngällä. näin repeä. 

olin kai aika hirveen onnelline ja hymyilin kuin tyhmä.

Syksyssä yks harvoista hyvistä asioista on se, että voi nähä tähtiä. Tykkään pimeistä öistä, ja no ne tähet.

mun ajatukset on lankakerä joka hengailee solmuissa. enkä ees jaksa avata niitä.