Tänään koko tämän iltapäivän olen ollut vähän tippa linssissä. Ei mitään vakavaa, ystäväni. Pientä paniikki-itkua elämän takia, suurta onnellisuusitkua kiitollisuudesta. Molempien itkujen kyyneleet risteilee sulassa sovussa naamalla. Kumpikaan ei toista tärkempänä.
Molemmat sattuu. Sattuu kurkkuun ja rintaan. Kiitollisuusitku pakahduttaa. Sydän ei mahdu rintakehän taa. Kuinka onnellisten tähtien alla elänkään, kun minulla on joku jota ikävöin jo parin tunnin jälkeen. Kuinka kiitollinen olenkaan vietetyistä päivistä, vaihdetuista suudelmista.
Se toinen itku on jo jonkin aikaa sisällä odottanut tunne. Koulupimeysihmisetminä. Näiden onnellisten päivien päättyminen.
En halua unohtaa viime yön keinuntaa.
En halua unohtaa meitä.
