Elämässäni on henkilöitä, kymmenittäin rakkaita, ihania, tärkeitä, kauniita, viisaita, hauskoja henkilöitä. Tyyppejä joille soitetaan keskellä yötä, koska kohta nousee aurinko. Ihmisiä joiden kanssa tuoijotetaan tähtiä tuntikausia, heitä jotka kuljettaa autolla satoja kilometrejä, ja niitä jotka elävät hengessä mukana, vaikka olisivatkin fyysisesti matkojen päässä. Ja minä kiitän Häntä heistä kaikista.
.
Kuitenkin tietyt henkilöt vierailevat ajatuksissani useammin, muistan heitä nähdessäni kuvan korvapuustista tai kun teen tuoksu valtaa tilan, huomatessani että kesäkaupungissani on tapahtunut jotain, tai ajaessani työpaikkojen ohi. Heitä kutsun Ystäviksi isolla yyllä.
Sitten on heitä, joihin haluaisi pitää yhteyttä enemmän, muttei viitsi painaa "lähetä viesti"painiketta, kun ovathan he jo kiireisiä. Ei viitsi vaivata, onko tämäkään asia muka niin tärkeä että häntä kiinnostaisi.
Ihmisiä jotka voisivat pelastaa minut matikalta. Ihmisiä jotka voisivat sanoa "kyllä sä selviät" ja "älä huoli valoa on aina" tai "hauskaa, kaikki järestyy, olet loistava" ja uskoisin heidän sanojaan totuutena vaikka ympärilläni olisi yö keskellä kirkasta päivää, ja vaikket uskaltaisi toivokkaan että pääset matikan läpi.
Ystäviä joiden ystävyys on veteen piirrettyä. Joiden kanssa voisi puhua vaikkapa aamuun asti välittämättä seuraavan päivän koulupäivästä, tai katsoa elokuvan pää sylissä vaikka sata kertaa.
Ystäviä joita ikävöi, vaikkei sitä ehkä myönnäkkään
Ystäviä, jotka eivät tiedä merkityksellisyyttään tässä elämänpoikasessa.
Henkilöt mun elämässä tekee elämästä elämisen arvoista, ehkä vielä joskus uskallan kertoa sen kuin ihminen.
hui tätä.